Tervetuloa Mustikkatassun blogiin!
Blogissa kertoilen kuulumisia puodista, kissalasta ja kennelistä.

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Hermeliini vauvat


Tupuna-rouva on pyöräyttänyt vaivihkaa 3 suloista pikku puppelia ja kaivanut niille pesän mökin alle vaikkei itse sinne mahtunutkaan! Nyt kun puputit lähtivät pesästä ne vasta löydettiinkin.
Nämä huippusuloiset pienokaiset ovat puhdasrotuisia Hermeliini kaneja, joista tulee n. 1kg painoisia aikuisina:)

perjantai 21. kesäkuuta 2013

Hauskaa juhannusta!

Platinafasaani

Kesä on vihdoin ja viimein päässyt alkuunsa, samoin uusi rakennusprojektimmekin takapihalle! Mökki ja tarha tulevat, mutta mitä sinne sitten muuttaakaan, niin sen julkistan elokuun alussa!
Asian tiimoille on luvassa kilpailukin, nimiehdotukset uusille asukeille ja palkintokin on ihan kiva, lippupaketti ensivisiitille :)
Keväiset vauvelit ovat kaikki jo kasvaneet ja osa lähtenytkin maailmalle, loput lähtevät juhannuksen jälkeen, pikkuinen Onni-pässikkä kuitenkin vasta syksyllä.
Nyt odotellaan lintuja kuoriutuvaksi, munia on haudonnassa kanoilta, ankoilta ja riikinkukolta.
Ylinnä kuvassa viimevuotinen platinafasaani koiras, uudessa hienossa asussaan:)

Oikein ihanaa juhannusta kaikille!!!!